Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Taas vierähtänyt tovi viime kirjoituksesta. Ei vaan ole pahemmin huvittanut näpytellä, vaikka kerrottavaa olisikin. Mukavampi se olisi kertoa ihan puhumalla, tarinoihin saisi enemmän eloa ja nyansseja. Mutta mennään nyt näin vielä pari kuukautta, ennen kuin palaan. Tosiaan, noin puolivälissä harjoittelua mennään nyt. Ostin pari viikkoa sitten paluuliput helmikuun 9. päivälle, joten kai se on pakko tulla takaisin silloin. Eikä siinä, on jo vähän ikäväkin Suomen luontoa, saunaa, Suomalaista olutta, omaa paistinpannua... Ja tietysti teitä ihmisiäkin.

Anywyay, itse asiaan:

Kiran pyysi minut mukaan surffaamaan kaverinsa kanssa. En ole koskaan kyseistä lajia edes kokeillut - enkä kokeillut nytkään. Sisäinen sadistini sai kuitenkin mielihyvää katsellessa tyttöjen ponnistuksia kun he meloivat kohti ulappaa vain tullakseen ison aallon liiskaamaksi. Näytti kyllä pirun hauskalta touhulta.

Viime viikonloppuna menimme käymään New Hope nimisessä kyläsessä Pennsylvaniassa. Ainiin tosiaan, nyt voin sanoa käyneeni ainakin kolmessa osavaltiossa täällä Yhdysvalloissa; New Yorkin lisäksi Pennsylvanian ja New Jerseyn voi ruksia bucketlistalta.

Neljän hengen seurueemme koostui minusta, Riinasta, joka on myös harjoittelija konsulaatilla, Kiranista ja Kiranin kaverista Jeffistä. Matkaan meni noin 1,5h, mutta oli se sen väärti. Oli freesiä nähdä landea vaihteluksi tälle urbaaniasumiselle, ja New Hope oli kyllä todella nasta mesta. Muistutti ehkä jotakin englantilaista pikkukylää. Paljon ravintoloita, kauppoja ja liikkeitä, ja ilmeisesti rikkaita ihmisiä, sillä kaduilla kulki vähän väliä jotakin hieman kalliimpia kulkuneuvoja.

Jätimme auton Logan Inn -nimisen maineikkaan ravintolan viereen, ja meinasimme käydä siellä syömässä. Päätimme kuitenkin katsella vähän ympärillemme ensin. Päädyimme lopulta kuitenkin syömään ihan toiseen raflaan. Kiertelimme tunnin pari eri liikkeissä. Kauppoja oli joka lähtöön, mm. jerkyyn, eli kuivalihaan erikoistuneen liikkeen valikoimasta löytyi niin krokotiilin kuin kamelinkin lihaa. Kameli maistui muuten aika paskalta. Vähän kuin vanhaa sitkeää kalaa.

Kun lopulta päätimme mennä autolle takaisin, olivat poliisit sulkeneet kadun. Eivät kertoneet mitään, sanoivat vain ettei sinne voi mennä, eivätkä osanneet yhtään kertoa kauanko katu olisi suljettu. Ihmiset parveilivat ympäriinsä ja spekuloivat mitä oli tapahtunut. Pian Jeff luki uutisista että oli tapahtunut ampumavälikohtaus lähiseudulla, joka oli päättynyt "abruptly". Oli jokseenkin turhauttavaa, että automme oli kymmenen metrin päässä poliisin eturintamasta, mutta emme päässeet sen luokse. Päätimme tsiigailla vielä paria liikettä ja mennä rommitotille odotellessa, että poliisi selvittää tilannetta.

Vaikka kello oli kuusi illalla, kadut tyhjenivät oudon nopeasti ja olimme pian ainoat ihmiset ulkobaarissa. Tuntui, kuin olisi tipahtanut keskelle apokalyptistä dystopiaa tai zombie-maailmanloppua. Syykin selvisi: ampumavälikohtaus ei suinkaan ollut ohi, vaan kuulimme, että joku kusipää oli päättänyt ampua tyttöystävänsä Logan's Innissä, jonka jälkeen tekijä oli ottanut panttivankeja erääseen smokeshoppiin (jossa meidän myös oli tarkoitus käydä) ja että tällä oli putkilopommi jossakin asunnossa. Nyt poliisi kuulemma odotti SWAT -tiimiä paikalle.

Oli sunnuntai, kello noin seitsemän, ja minulla, Riinalla ja Jeffillä oli seuraavana päivänä töitä. Alkoi hieman vituttamaan että juuri tänään piti käydä näin kun ollaan kaukana toisessa osavaltiossa eikä autolle pääsisi välttämättä koko yöhön ellei päiviin, jos piiritystilanne jatkuisi kauan.

Menimme erääseen toiseen baariin, ulkobaarin suljettua sen ollessa tapahtumapaikan välittömässä läheisyydessä. Pelasimme bilistä, joimme kaljaa ja mietimme miten pääsisimme takaisin NYCiin. Kävimme välillä tarkastamassa tilannetta poliisilinjalla, mutta se ei näyttänyt ainakaan paranevan. Poliiseja ja ambulansseja oli vain enemmän ja paikalle alkoi ilmaantua sotilaitakin.

Olimme jumissa baarissa, sillä emme oikein voineet liikkua mihinkään. Tilanne vaati röökiä, ja löysin kapakasta tällaisen vintage-helmen mistä ostin pakan Camelia. Homma näytti nyt siltä, ettei täältä päästäisi pois lähiaikoina. Seuraavaksi piti alkaa miettiä missä sitä yöpyisi.

Joskus yhdeksän aikaan illalla joku tuli baariin sisään nauraen. "Can you believe this shit? It was a hoax!". Koko ampumista ei edes ollut tapahtunut. Ei ollut panttivankeja, ei putkilopommia. Joku mulkvisti oli vaan keksinyt koko jutun päästään ja soittanut pilapuhelun poliisille. Juttu luettavissa täältä: Supposed barricade situation in New Hope turns out to be a hoax

Toissapäivänä pääkonsulimme, suurlähettiläs Manu Virtamo, pyysi minut vieraaksi residenssissään järjestämäänsä musiikkitapahtumaan, jossa esiintyi vasta Suomen kiertueeltaan palannut Sam Huber and The True Groove All-Stars. Esitys ja tapahtuma itsessään olivat mielekkäitä, ja kivaa vaihtelua päivittäiseen kopissa istumiseen ja paperien pyörittelyyn. Oli jokseenkin joukkoon kuulumaton olo residenssin täyttyessä toinen toistaan tärkeämmistä ihmisistä. Pelkästään paikalle saapuminen oli jokseenkin ylevä; taksin oven tuli avaamaan smokkipukuinen mies, ulko-oven avasi toinen, kaksi oli rakennuksen aulassa toivottamassa tervetulleeksi ja hississäkin silkkihanskainen palvelija painoi meille nappia. Minglaaminen vieraiden kanssa oli haasteellista, muiden ollessa tohtoreita, musiikkialan starboja tai muuta eliittiä. Onneksi paikalla oli pari muuta harkkaria tukena sekä kaksi todella miellyttävää pariskuntaa, joiden kanssa keskustelimme lähes koko illan. Toinen parivaljakko udelleenbrändäsi Tom of Finlandia sopimaan Yhdysvaltalaisten makuun tekemällä mm. kortteja ja
kalenterin.

Tähän loppuun taas jo tavaksi muodostunut kännikuva:

Otettu jonkun epämääräisen transu- drag -mikälie klubin ulkopuolella - kellonajasta ei tietoa - viime viikon keskiviikkona. Kun on sopivassa tumussa, naama paskassa, hemaiseva friidu ja makaaberi soturi vierellä niin on helppo hymyillä!

Kaikkea satunnaista

Noniin, sorppa kun ei ole jaksanut kirjotella. Elämä on tasaantunut ja rutinoitunut sen verran ettei ole ollut ihan hirveästi kirjoitettavaa.

Kävimme eilen Open Mic baarissa kuuntelemassa Petran, ja samalla muiden, esityksiä. Menin suoraan töistä ja olimme etuajassa joten päätimme Nooran kanssa syödä jotakin ennen häppeninkiä. Mietin, otanko talon burgerin vai punaviiniburgerin. Kysyin tarjoilijalta kumpaa tämä suosittelisi.

"The red wine burger is fucking good!" tuli suora vastaus, eikä tarvinnut kauaa miettiä. Jos tarjoilija sanoo että jokin on vitun hyvää, minähän vittu otan sitä.

Jenkkilän epäsäännöstellyssä tyylissä on siis hyvät ja huonot puolensa. Suomessa tarjoilijan tai ylipäänsä työntekijän itseilmaisu on jokseenkin enemmän rajattua. Helvetti, juuri luin että siellä Suomessa annettiin potkut turvatarkastajalle roosa-nauhan pitämisestä (okei, vähän eri juttu työssä jonka pukeutumista kuitenkin säätelee Suomen laki). Täällä kaikki tehdään vähän omalla tyylillä ja sinne päin.

Yleisö piti esityksistä, etenkin Petrasta ja muutamasta muusta esiintyjästä. Pari pitempään jo musiikkia harrastanutta jamppaa vetivät sellaisen American Idol -esityksen että oksat pois. Oli jotenkin todella absurdia kuunnella esiintyjiä jotka soittivat ja lauloivat niin hyvin kuin tekivät niille muutamalle ihmiselle jotka paikalla olivat. Se täällä New Yorkissa on tavallaan siistiä, tavallaan surullista. Vaikka olisit kuinka hyvä, aina on joku joka on vähintään yhtä hyvä tai parempi. Kukaan ei ole ainutlaatuinen. Ja siis ihan tosi, tällaiset talentit olisivat Suomessa niin kuumaa kamaa että Cheek ja ne Suomen kolme muuta julkkista unohtuisivat saman tien.

Käykää itse tsekkaamassa: Writer's Room - A Songwriter's Open Mic

Mitäs muuta tänne kuuluu, hmm. Petran synttäreitä vietettiin toissaviikonloppuna, oli hauskaa!. Teemana oli Hollywood. Alla muutama polaroid-kuva mitä otettiin:

Kuvissa järjestyksessä ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle: Ismael, Minä, Kiran sekä Veera ja Stephen.

Viimeaikoina olen töiden lisäksi lähinnä hengaillut tässä samassa porukassa, eniten Kiranin ja Veeran kanssa jotka asuvat kämppiksinä Yonkersissa, pohjoisessa.

Käytiin Targetissa kaupoilla ja perseilemässä. Toisessa kuvassa kalsarikännit ja meikäläinen joka yrittää ottaa kuvaa meidän ostamasta $32 maksaneesta pitsasta silleen että kuvasta näkyy sen koko (Oli iso! En vaan saanut kunnon kuvaa mistä se näkyisi). Veera sai tilanteesta kuvan. Kissakin näkyy olevan menossa mukana.

Eipä tässä muuta. Lisää juhlia tiedossa nyt kun Halloween lähenee. Eniten ahdistaa että täällä ei yksinkertaisesti voi olla ostamatta pukua tai tälläytymättä jollakin lailla, enkä ole nostanut vielä sormeakaan asian eteen.

Sika sopisi mutta Halloweenina pitäisi kuulemma pukeutua joksikin "pelottavaksi" eikä kuvaavaksi.

Seuraavaksi jotain satunnaisia kuvia mitä olen räpsinyt sieltä täältä.

Ainiin kävinhän minä Veeran kanssa YK:n päämajassa juomassa kaljaa delegate's loungessa. Se oli ihan nastaa. Tässä pari kuvaa öisestä New Yorkista otettuna UNHQ:n ulkoparvelta. Täytyy käydä useamminkin, jos sitä verkostoituisi kansainvälisille vesille vähän enemmänkin.

 Grand Central Terminalia en vissiin ole vielä esitellyt. Voilá! Yksi etappi työmatkalla.

Niin joo ja jos olette uutisia lukenut niin täällä on postitettu ärjyjä paketteja eri tahoille. Yksi taisi mm. olla Columbus Circlellä, työmatkan varressa. Puhelin hälytteli tilannepäivityksiä vähän väliä.

Kruunataan tämä kirjoitus vielä kunnon ryhmäkännikuvalla. Otettu noin 04:40 aamulla karaokebaarin ulkopuolelta. Kellonajan näkee tosin meikäläisen naamastakin.

Ps. Tää blogger on aivan saatanasta joten jos kuvat tai tekstit on päin mäntyjä niin johtuu siitä että julkaistessa ne vaihtoivat järjestystä tai väriä enkä jaksanut korjata asiaa. Meni jo hermo niiden kanssa vääntämiseen.

Ensimmäinen kuukausi pian takana

Kohta on oltu jo kuukausi reisssussa, eikä ainakaan vielä ole kotiin ikävä. Oikeastaan ajatus lähtemisestä vähän ahdistaa, sen verran hyvin viihdyn täällä.

Tällä viikolla oli YK:n General Assembly of the United Nations ja kaupunki oli melko tukossa koko sen ajan. Omaa kulkemista se ei sinänsä haitannut, käyttämäni metrolinja on muutenkin yhtä tungosta.

Työmatkoilla on tiivis tunnelma

UNGA-viikko huipentui omalta osaltamme siihen kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Timo Soini kävivät uusissa konsulaatin ja YK:n edustuston yhteisissä tiloissa avajaisissa, ja tilat vihittiin virallisesti käyttöön.

McFinlandin presidentti Sauli Niinistö ja klubin PR-vastaava Timo Soini

Ulkoministeri kävi vielä erikseen seuraavana päivänä kiittämässä porukkaamme, tai lähinnä YKE:n porukkaa tapahtumien järjestämisestä.

Tunnelma oli kuin jouluaattona, kun pukki tulee kylään ja lapset hiljenevät. Pukki, tässä tapauksessa herra ulkoministeri, kyselee kuinka menee koulussa (töissä), mistä päin on kotoisin ja sitä rataa, ja muut vastaavat. Ihan hauskaa.

Muilta seikkailuilta on tällä viikolla vältytty. Ens viikolla sitten on synttärijuhlaa ja sitä seuraavalla halloweenia, joista varmasti riittää juttua.

Ostin kitaran jonka kaula oli haljennut 30 dollarilla, korjasin sen ja ostin $6 kielet ja sain siitä hyvän soittopelin älyhalvalla. Tähän loppuun pari kuvaa käynnistäni Times Squarella. Kävin Guitar Center nimisessä puljussa, isoimmassa ja vaikuttavimmassa musiikkikaupassa missä olen koskaan käynyt.

Captain America turvasi oloni keskustassa. Ja kinusi sitten rahaa kuvasta.

On tää komea mesta

Ei herkille

Noniin, nyt on sitten semmonen viikonloppu takana että huhhuh.

Kaikki alkoi lauantaista, jolloin olimme sopineet edellisviikon porukan kanssa menevämme Brooklyniin seksimessuille. Tarkoitus oli käydä siellä, sen jälkeen käydä Long Islandilla vähän kokeilemassa surffaamista, ja myöhemmälle illalle olin sopinut treffit.


No, kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Annan kuvien puhua.

Seksimessut olivat Brooklynissä, East Riverin toisella puolella. Kävimme messujen jälkeen yksillä kelluvalla terassilla, ja sain sieltä nättiä maisemakuvaa Manhattanista.






Itse messut olivat aika perus messusettiä. Ständejä, myyjiä, pelejä, tuotteita. Muutama camgirl ja jotain hassuja esityksiä. Ihan mielenkiintoista oli kyllä.

Fantasiakyrpiä. Näitä sai käsittääkseni tilaustyönä. Yksi Chewbaccan molo, kiitos!

Tälle värinäsatulalle kun istui sai vilkkuvat pupukorvat. Moni istuja sai jotakin muutakin.

Tällaset siis. Ja ei, en todellakaan istunut tuolle vehkeelle, vaikka mieli teki. Firman omistaja antoi nämä.

Seksimessut saivat nälän kurnimaan, joten viisihenkinen joukkomme päätti suunnata syömään. Matkalla kuitenkin havaitsimme mielenkiintoisen vaatekaupan, jossa pistäydyimme. Ostin kauluspaidan ja sain naurettavan halvalla Members Only nahkatakin.

Tämmönen kauppa.

Löyty vaikka ja mitä mutta koska nälkä oli kova emme viipyneet kauhean pitkään.

Vaatekaupasta menimme syömään josta jatkoimme autolla matkaa. Minut tiputettiin keskustan liepeille mistä kaverit jatkoivat matkaansa johonkin bileisiin. Niin, ja tässä vaiheessa lienee hyvä hetki esitellä keistä "meistä" puhun. Minun lisäkseni porukassa oli Kiran, Stephen, Ismael ja... en muista sen yhden tyypin nimeä, hänen ollessaan meidän seurassamme niin vähän aikaa.

Anyway, jäin siis keskustaan koska tarkoitus oli käydä pikatreffeillä. Paikka ja aika oli sovittu. Deittini kuitenkin muutteli jatkuvasti tapaamispaikkaa, koska tämä oli jollakin porukalla liikenteessä, eivätkä he päässeet yhteisymmärrykseen paikasta. Jossain vaiheessa sanoin että fuck it, peruin treffit viime hetkellä niin kuin kunnon mulkun kuuluu ja päätin lähteä bileisiin, minne kaverinikin olivat menneet.

Times Square on magee yöllä. Valoja ja liikennettä oli kiva katella kun turhautuneena odotin deittiäni tai viestiä, että paikka on taas muuttunut.

Bileistä ei ikävä kyllä ole kuvia. Pari videota kyllä, mutta en jaksa niitä tänne ladata. Ne olivat siis Harlemissa, jossakin opiskelijatalossa. Kävin matkalla ostamassa pullon brandya ja painelin sisälle. Meinasin ehkä saada turpaani matkalla, en ole itsekään ihan varma oliko se lähellä vai ei. Harlem on seutuna huonomaineisempi kuin mitä se oikeasti on, mutta ei se nyt ihan ylimmänkään luokan paikka ole.

Bileet menivät kuitenkin hyvin. Puoli pulloa brandya juotuna aamuyöstä menimme lopulta Ismaelin luokse yöksi.

Aamulla ajattelin, että tästä mennäänkin pian kotiin, mutta syödä voitaisiin ensin. Joku ehdottikin brunssia, mikä oli loistava ajatus. Ainut pikku homma mitä en osannut odottaa on että New Yorkilaiset ovat ahkeria päiväkännääjiä, ja sunnuntaibrunssiin kuulemma kuuluu ottaa Mimosaa  sadan unssin - eli 3 litran - tornillisen verran (kuoharia ja appelsiinimehua). Sanomattakin selvää, että olimme pian taas aika jurrissa, ja keskellä päivää. Mutta tämä kai on tapana (tai sitten olen ajautunut epämääräiseen seuraan). Stephen paineli brunssin jälkeen pelaamaan golfia tai tennistä tai mitä lie, se vaikutti vähän epävarmalta, kun taas minä, Kiran ja Ismael jatkoimme matkaa Ismaelin luokse. Ajatus oli että haen tavarani ja painelen kotiin.

Noh, kadulla sattui sitten olemaan jokin lapsille tarkoitettu tapahtuma, jossa sai ottaa kasvomaalauksen. Siis lapsille. Eli totta kai me menimme maalattavaksi.

Olin selvästi porukan tylsin. Ja väsynein.

 Myöhemmin muut keksivät lähteä katsomaan drag-showta keskustaan, ja minä päätin että nyt on sopiva aika mennä kotiin. Olihan kello jo varmaan kuusi illalla. Ja Betsy raukka on varmaan huolissaan kun minusta ei ole kuulunut mitään koko päivänä.

Vaikka väsytti helvetisti, muut saivat ylipuhuttua minut lähtemään mukaan show'hun. Käydään juomassa yhet ja katotaan sit. Selvä.


Okei. Äiti, isä. Teidän ei tarvitse jatkaa tästä eteenpäin. Samoin mummi.


Drag show'ssa saimme hyvät paikat läheltä lavaa. "You're in the hot seat" Ismael kertoi, tarkoittaen että joutuisin osalliseksi esitykseen. "It's ok." sanoin syvällä kokemuksen rintaäänellä. Vastahan vuoden alussa olin drag show'ssa Johannan kolmekymppisillä ja sielläkin esiintyjä käveli ohitseni. No hätä.

Nähä hemaisevat neitokaiset olivat illan hostimme.

Äkkiähän show huipentui leikkimieliseen kilpailuun, johon valittiin kaksi miestä ja kaksi naista yleisöstä. Kaksi heistä olivat Kiran ja minä, kiitos Ismaelin viuhtomisen. No eihän siinä, skabataan vaan. Muut osallistujat olivat kaksi brittiä.

Ei saatana, ei tässä näin pitänyt käydä.

Kilpailu oli music chairin muunneltu versio, missä musiikin loppuessa tuoliin istumisen sijaan napattiin shotti jakkaralta. Nopeimmat kaksi saivat shotit, muut riisuivat vaatekappaleen. Varmaan ihan tarpeetonta sanoa kuka ei kertaakaan saanut shottia napattua. Ei muuta kun paitaa pois.

Jurrissa ja puoli-ilkoisillaan.

 Peli onneksi päättyi aika pian tämän jälkeen. Mutta ei siinä vielä kaikki, ehei! Voittajat, jotka jollakin ilveellä olimme minä ja haalarimies, pääsimme finaaliin. Ai jumalauta. Pelkäsin pahinta, ja niinhän siinä kävi että meidät laitettiin strippaamaan lavalla musiikin tahtiin. Paita pois, kengät pois, housut pois... Joku laittaa dollareita kalsareihin.

Mikä pahinta, koko farssista saatiin syntistä kuva- ja videomateriaalia talteen enemmän kuin tarpeeksi. Ja en helvetti todellakaan laita tänne mitään siitä! Itse tapahtuma ei ollut edes niin paha, mutta kun sitä katsoo tallenteelta niin vatsaa kiertää. Joka tapauksessa, touhu päättyi kun haalarimies meni niin pitkälle että otti kalsarinsakin pois, mikä on ihan vitun laitonta jenkeissä.

Drag show'n jälkeen kävimme läpällä selvännäkijän luona joka luki kätösistämme yhtä sun toista hassua. Tässä välissä on hyvä mainita, että emme todellakaan googlannut "selvännäkijä nyc" vaan liike sattui olemaan viereisissä tiloissa drag-baarista. Semmonen mesta tää on, että joka paikassa on kaikkea. Anyway, ennustajan on täytynyt olla todella hyvä lukemaan ihmisiä tai sitten ihan oikea velho, kun jokaisen ennustus tuntui räätälöidyltä ko. henkilölle ja kolahti edes jollakin tapaa. Itsestäni sanottiin, että kaksi kaveriani puhuu paskaa musta selkäni takana (paljastakaa ittenne prkl!) joista toinen tunnustaa koko touhun. Jotain puhuttiin työurasta ja siitä että sielunkumppanini nimi alkaa L-kirjaimella. Oli ihan hauska kokemus.

En koskaan päässyt kotiin. Eilen heräsin Yonkersista, kauempana keskustaa mitä olin ennen käynyt, ja painelin töihin. Iltapäivällä kun tulin kotiin Betsy sanoi puolivitsillä kuvitelleensa että minut on kidnapattu. Pyysi äidin puhelinnumeroa jos joskus teen katoamistempun uudestaan ilmoittamatta. Herttainen nainen.

Ei sen kummempia tällä kertaa.

Seikkailut jatkuu

Viikot alkavat sulautumaan toisiinsa. On hauska huomata miten tällaiseen nine-to-five rytmiin tottuminen kestää ja kuinka sillä on sekä hyvät että huonot puolensa: viikonloput ovat aina vapaita ja elämässä pysyy rutiini, mutta viikolla ei ole aikaa tai energiaa oikein millekään ja jotenkin ajatus itseään toistavista viikoista tuntuu nahkealta. Jostakin tottumattomuudesta varmaan kyse.

Tottumattomuudesta puheenollen, olen nyt flunssassa. Varmaankin siksi, että kroppa vielä sopeutuu ja tsennailee paikallista pöpökantaa. Viime viikonloppuna olin nimittäin eräissä kolmekymppisissä, (samaisen kollegan jonka katolla pelasimme Aliasta ja joimme vinkkua) ja meni tietysti myöhään. En nukkunut kahtena seuraavana yönä paljoa neljää tuntia enempää, joten tauti pääsi yllättämään, oletan.

Niin tosiaan, sain extempore synttärikutsun henkilöltä, jonka olin tavannut ensimmäisen kerran viikkoa aikaisemmin tämän katolla. Ajattelin että lähdetään tsiigaamaan. Ilta alkoi sillä että käytiin porukalla bar crawlilla eli kierrettiin baareja ryhmissä ja suoritettiin samalla erilaisia tehtäviä (meitä oli kai neljä 2-4 hengen ryhmää). Teemana tehtävissä ja pukeutumisessa oli 1920 - 1990 -luku. Ilta huipentui Swing 46 -nimiseen baariin (ja ei, ei sellaiseen baariin). Ensiksi saimme lyhyen oppitunnin Swing-tanssimisesta, ja sitten jazz-bändi tuli esiintymään jonka aikana tanssilattia oli vapaa. Kävin siellä muutaman kerran astelemassa tyttöjen varapaille ja sitten vetäydyin pöytään juomaan kaljaa. Oli nastaa! Ja mm. synttärisankari tanssi ihan älyttömän hyvin. Menoa korosti vielä tämän 50-lukuinen pukeutumisensa. Tunnelma oli ihan kuin leffoissa.

(Illan ohjelmasta tai ihmisistä sen enempää tietämättäni ennakkoajatukseni oli että käymme muutaman baarin läpi jonka jälkeen päädymme kreisijoraamaan johonkin paikalliseen yökerhoon. Jengi hajaantuu, meno väsyy ja lopulta löydät itsesi sammuneena eteiseen puolisyötyä pitsaa halaten. Yllätyin erittäin positiivisesti tästä erityyppisestä juhlimisesta.)

Swingistä elossa selvinneet lähtivät vielä karaoke-baariin, jossa meillä oli oma huone sekä pelit ja vehkeet. Loppuillan esiinnyimme toisillemme ja pidimme hauskaa, kunnes aamuyöllä johonkin aikaan painelimme koteihimme (Täytyy tässä välissä sanoa että jotenkin sitä saa olla ylpeä itsestään kun on vasta tavattujen ihmisten kanssa helvetin isossa vieraassa kaupungissa tuhannen jurrissa löytänyt tiensä baarista toiseen ja vielä aamuyöllä hengissä kotiin). Anyhow, meno oli ihan loistavaa, samoin ihmiset. Meitä oli suomesta, jenkeistä, saksasta, kiinasta, briteistä ja mistähän vielä. Tosi värikästä ja menevää sakkia.

Nyt tosiaan makaan kotona lenssussa. Laitoin juuri töihin viestiä, etten tule huomenna toimistolle. Eilen ostin lääkkeeksi NyQuil -nimistä mömmöä paikallisen suosittelemana. Se on kuin yskänlääkettä ja suuvettä olisi sekoitettu (siltä se ainakin maistuu) ja kyllä muuten nukutti viime yönä kun sitä korkillisen kiskaisin! Sammuin kuin saunalyhyt kahdeksalta illalla. Täällä saa reseptittä yhtä sun toista kemikaalia. Vähän hirvittää mennä ostamaan edes tulehduskipulääkettä kun ei tiedä mitä niissä on ja miten ne vaikuttavat.

Kaupungin suuruutta muuten kuvastaa hyvin myös se, että täällä on ihan kaikkea ihan kaikkialla. Eilen kun lähdin hakemaan lääkettä muistelin missä olin nähnyt lähimmän apteekin. Jossakin parin sadan metrin päässä sellaisen kai näin jollakin kävelylläni. Kadulle päästyäni kuitenkin huomasin että taloa vastapäätäkin on apteekki. Sieltä tullessani kävin viereisessä delissä ostamassa teetä, ja sitten sitä seuraavassa kiinalaisessa pikaruokalassa ostamassa illalle purtavaa. Jos olisin halunnut kenkäkauppaan tai parturiin, ne löytyisivät seuraavista liiketiloista. Pankkejakin on varmaan kolme sadan metrin säteellä. Tässä vieressä on myös "garden cemetary" eli puutarhahautausmaa tai mikä lie, sika nätti hautuumaa ja sen kirkko. Ei tosiaan tarvitse kävellä kuin muutama sata metri niin aina on jotain mitä nähdä, tehdä tai kokea tai missä asioida.

Sitten fotoja. Kuva- ja videomateriaalia on paljon enemmänkin ja parempaakin, mutten viitsi lupaa kysymättä julkaista ihmisistä kuvia joista heidät tunnistaa, - enkä jaksa kysellä lupia.

Okei, tässä näkyy tunnistettava naama mutta ei kerrota kellekään. Tää oli siis yksi baarikierroksemme kapakoista. Beauty tai joku semmonen. Koska kuka nyt ei haluaisi vetää shotteja samalla kun ottaa manikyyrin tai hoitaa hiuksiaan?

Swing 46.

Öinen New York, kuvattu Uberin kyydistä matkalla jonnekin.

Tässä hautuumaa. Kuva ei tee sille oikeutta. Täytyy mennä joku päivä sisään zoomailemaan.

Tämmönen pähee kirkko vaan hengaillee tossa kadun kulmassa parin sadan metrin päässä kotoa.  Enkä edes tajunnut tollasen olevan lähellä ennen kuin yksi päivä päätin lähteä tallaamaan siihen suuntaan.

Metroasemilla on milloin mitäkin esiintyjiä. Tässä ankka joka soittaa rumpuja.

Vettä sataa ja kaikkia vituttaa. Kerran tulin metroasemasta ulos jollakin satunnaisella pysäkillä ja kas! Tommonen kapeampi kämppä. Flatiron Building siis kyseessä.

Ensimmäinen työviikko takana

Ensimmäinen viikko konsulaatilla alkoi mukavasti maanantain ollessa paikallinen pyhä, eli vapaapäivä ja perjantain mennessä virkistäytymispäivän merkeissä. Alkuun töissä oli niin paljon opittavaa että informaatiotulva sai pään hieman pyörälle ja tuntui ettei koskaan tule oppimaan työn sisältämiä tehtäviä kunnolla. Tilanne on nyt tasaantunut, ja luulen, että selviydyn näistä viidestä kuukaudesta ihan mallikkaasti.

Muut työntekijät ovat todella mukavia ja avuliaita. Jeesiä saa kun kysyy, välillä kysymättäkin. Nämä ekat viikot teen töitä "valvotusti", mikä on ihan hyvä, etten mene minulle tyypillisesti sooloilemaan mitään hommien kanssa.

Perjantainen virkistäytymispäivä osui erittäin hyvään ajankohtaan, päästessäni heti kättelyssä tutustumaan kollegoihin rennommissa merkeissä. Keilaaminen, bisse, pingis ja jengan pelaaminen olivat loistavia tutustumisaktiviteetteja. Vaikka tohina alkoi jo klo. 11 aamupäivällä, löysin itseni vielä 12 tuntia myöhemmin pienen porukan kanssa erään kollegan katolta juomassa viiniä ja pelaamassa Aliasta.

Nyt viikonloppuna olen ottanut iisisti kotona, käynyt kävelemässä lähiseuduilla ja ostoksilla. Uusi data, uudet ihmiset ja uusi maailma ovat olleet sen verran verottavia, että pieni lepo tuntuu höpöltä.

 Frames Bowling Lounge. Ei ihan niin kuin Lahden hohtokeilaus, mutta melkein.

 Bisseä.

 Olen ennenkin kävellyt baarista jatkoille mutta en ihan tällaisissa maisemissa. Oli pakko pysähtyä ottamaan kuva.

 Eilisellä kävelyllä lähdin Riverside Driveä pohjoiseen. Betsy sanoi että siellä, Hudson-joen rannalla, olisi joku kaveri joka kasailee kiviä päivät pitkät ja että niistä on tullut nähtävyys.

 Tämä sälli oli siis vaan alkanut kasailla näitä kiviä ihan omatoimisesti. Jätkästä tullut paikallinen legenda.

 Poliittinen teesi jonka kivenkasaaja kirjoitti kun joku mulkku oli tarpeeksi monta kertaa kaatanut hänen tekeleensä. Jokseenkin raffia kutsua vandalismia terrorismiksi, vaikka ymmärrän että varmasti vituttaa.

 Näitä siis oli väsätty rannalle varmaan 80m pitkin rantaviivaa. Ei yhtään hassumpaa.

 Kuvia loppukävelyltä.