Ensimmäinen kuukausi pian takana

Kohta on oltu jo kuukausi reisssussa, eikä ainakaan vielä ole kotiin ikävä. Oikeastaan ajatus lähtemisestä vähän ahdistaa, sen verran hyvin viihdyn täällä.

Tällä viikolla oli YK:n General Assembly of the United Nations ja kaupunki oli melko tukossa koko sen ajan. Omaa kulkemista se ei sinänsä haitannut, käyttämäni metrolinja on muutenkin yhtä tungosta.

Työmatkoilla on tiivis tunnelma

UNGA-viikko huipentui omalta osaltamme siihen kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Timo Soini kävivät uusissa konsulaatin ja YK:n edustuston yhteisissä tiloissa avajaisissa, ja tilat vihittiin virallisesti käyttöön.

McFinlandin presidentti Sauli Niinistö ja klubin PR-vastaava Timo Soini

Ulkoministeri kävi vielä erikseen seuraavana päivänä kiittämässä porukkaamme, tai lähinnä YKE:n porukkaa tapahtumien järjestämisestä.

Tunnelma oli kuin jouluaattona, kun pukki tulee kylään ja lapset hiljenevät. Pukki, tässä tapauksessa herra ulkoministeri, kyselee kuinka menee koulussa (töissä), mistä päin on kotoisin ja sitä rataa, ja muut vastaavat. Ihan hauskaa.

Muilta seikkailuilta on tällä viikolla vältytty. Ens viikolla sitten on synttärijuhlaa ja sitä seuraavalla halloweenia, joista varmasti riittää juttua.

Ostin kitaran jonka kaula oli haljennut 30 dollarilla, korjasin sen ja ostin $6 kielet ja sain siitä hyvän soittopelin älyhalvalla. Tähän loppuun pari kuvaa käynnistäni Times Squarella. Kävin Guitar Center nimisessä puljussa, isoimmassa ja vaikuttavimmassa musiikkikaupassa missä olen koskaan käynyt.

Captain America turvasi oloni keskustassa. Ja kinusi sitten rahaa kuvasta.

On tää komea mesta

Ei herkille

Noniin, nyt on sitten semmonen viikonloppu takana että huhhuh.

Kaikki alkoi lauantaista, jolloin olimme sopineet edellisviikon porukan kanssa menevämme Brooklyniin seksimessuille. Tarkoitus oli käydä siellä, sen jälkeen käydä Long Islandilla vähän kokeilemassa surffaamista, ja myöhemmälle illalle olin sopinut treffit.


No, kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Annan kuvien puhua.

Seksimessut olivat Brooklynissä, East Riverin toisella puolella. Kävimme messujen jälkeen yksillä kelluvalla terassilla, ja sain sieltä nättiä maisemakuvaa Manhattanista.






Itse messut olivat aika perus messusettiä. Ständejä, myyjiä, pelejä, tuotteita. Muutama camgirl ja jotain hassuja esityksiä. Ihan mielenkiintoista oli kyllä.

Fantasiakyrpiä. Näitä sai käsittääkseni tilaustyönä. Yksi Chewbaccan molo, kiitos!

Tälle värinäsatulalle kun istui sai vilkkuvat pupukorvat. Moni istuja sai jotakin muutakin.

Tällaset siis. Ja ei, en todellakaan istunut tuolle vehkeelle, vaikka mieli teki. Firman omistaja antoi nämä.

Seksimessut saivat nälän kurnimaan, joten viisihenkinen joukkomme päätti suunnata syömään. Matkalla kuitenkin havaitsimme mielenkiintoisen vaatekaupan, jossa pistäydyimme. Ostin kauluspaidan ja sain naurettavan halvalla Members Only nahkatakin.

Tämmönen kauppa.

Löyty vaikka ja mitä mutta koska nälkä oli kova emme viipyneet kauhean pitkään.

Vaatekaupasta menimme syömään josta jatkoimme autolla matkaa. Minut tiputettiin keskustan liepeille mistä kaverit jatkoivat matkaansa johonkin bileisiin. Niin, ja tässä vaiheessa lienee hyvä hetki esitellä keistä "meistä" puhun. Minun lisäkseni porukassa oli Kiran, Stephen, Ismael ja... en muista sen yhden tyypin nimeä, hänen ollessaan meidän seurassamme niin vähän aikaa.

Anyway, jäin siis keskustaan koska tarkoitus oli käydä pikatreffeillä. Paikka ja aika oli sovittu. Deittini kuitenkin muutteli jatkuvasti tapaamispaikkaa, koska tämä oli jollakin porukalla liikenteessä, eivätkä he päässeet yhteisymmärrykseen paikasta. Jossain vaiheessa sanoin että fuck it, peruin treffit viime hetkellä niin kuin kunnon mulkun kuuluu ja päätin lähteä bileisiin, minne kaverinikin olivat menneet.

Times Square on magee yöllä. Valoja ja liikennettä oli kiva katella kun turhautuneena odotin deittiäni tai viestiä, että paikka on taas muuttunut.

Bileistä ei ikävä kyllä ole kuvia. Pari videota kyllä, mutta en jaksa niitä tänne ladata. Ne olivat siis Harlemissa, jossakin opiskelijatalossa. Kävin matkalla ostamassa pullon brandya ja painelin sisälle. Meinasin ehkä saada turpaani matkalla, en ole itsekään ihan varma oliko se lähellä vai ei. Harlem on seutuna huonomaineisempi kuin mitä se oikeasti on, mutta ei se nyt ihan ylimmänkään luokan paikka ole.

Bileet menivät kuitenkin hyvin. Puoli pulloa brandya juotuna aamuyöstä menimme lopulta Ismaelin luokse yöksi.

Aamulla ajattelin, että tästä mennäänkin pian kotiin, mutta syödä voitaisiin ensin. Joku ehdottikin brunssia, mikä oli loistava ajatus. Ainut pikku homma mitä en osannut odottaa on että New Yorkilaiset ovat ahkeria päiväkännääjiä, ja sunnuntaibrunssiin kuulemma kuuluu ottaa Mimosaa  sadan unssin - eli 3 litran - tornillisen verran (kuoharia ja appelsiinimehua). Sanomattakin selvää, että olimme pian taas aika jurrissa, ja keskellä päivää. Mutta tämä kai on tapana (tai sitten olen ajautunut epämääräiseen seuraan). Stephen paineli brunssin jälkeen pelaamaan golfia tai tennistä tai mitä lie, se vaikutti vähän epävarmalta, kun taas minä, Kiran ja Ismael jatkoimme matkaa Ismaelin luokse. Ajatus oli että haen tavarani ja painelen kotiin.

Noh, kadulla sattui sitten olemaan jokin lapsille tarkoitettu tapahtuma, jossa sai ottaa kasvomaalauksen. Siis lapsille. Eli totta kai me menimme maalattavaksi.

Olin selvästi porukan tylsin. Ja väsynein.

 Myöhemmin muut keksivät lähteä katsomaan drag-showta keskustaan, ja minä päätin että nyt on sopiva aika mennä kotiin. Olihan kello jo varmaan kuusi illalla. Ja Betsy raukka on varmaan huolissaan kun minusta ei ole kuulunut mitään koko päivänä.

Vaikka väsytti helvetisti, muut saivat ylipuhuttua minut lähtemään mukaan show'hun. Käydään juomassa yhet ja katotaan sit. Selvä.


Okei. Äiti, isä. Teidän ei tarvitse jatkaa tästä eteenpäin. Samoin mummi.


Drag show'ssa saimme hyvät paikat läheltä lavaa. "You're in the hot seat" Ismael kertoi, tarkoittaen että joutuisin osalliseksi esitykseen. "It's ok." sanoin syvällä kokemuksen rintaäänellä. Vastahan vuoden alussa olin drag show'ssa Johannan kolmekymppisillä ja sielläkin esiintyjä käveli ohitseni. No hätä.

Nähä hemaisevat neitokaiset olivat illan hostimme.

Äkkiähän show huipentui leikkimieliseen kilpailuun, johon valittiin kaksi miestä ja kaksi naista yleisöstä. Kaksi heistä olivat Kiran ja minä, kiitos Ismaelin viuhtomisen. No eihän siinä, skabataan vaan. Muut osallistujat olivat kaksi brittiä.

Ei saatana, ei tässä näin pitänyt käydä.

Kilpailu oli music chairin muunneltu versio, missä musiikin loppuessa tuoliin istumisen sijaan napattiin shotti jakkaralta. Nopeimmat kaksi saivat shotit, muut riisuivat vaatekappaleen. Varmaan ihan tarpeetonta sanoa kuka ei kertaakaan saanut shottia napattua. Ei muuta kun paitaa pois.

Jurrissa ja puoli-ilkoisillaan.

 Peli onneksi päättyi aika pian tämän jälkeen. Mutta ei siinä vielä kaikki, ehei! Voittajat, jotka jollakin ilveellä olimme minä ja haalarimies, pääsimme finaaliin. Ai jumalauta. Pelkäsin pahinta, ja niinhän siinä kävi että meidät laitettiin strippaamaan lavalla musiikin tahtiin. Paita pois, kengät pois, housut pois... Joku laittaa dollareita kalsareihin.

Mikä pahinta, koko farssista saatiin syntistä kuva- ja videomateriaalia talteen enemmän kuin tarpeeksi. Ja en helvetti todellakaan laita tänne mitään siitä! Itse tapahtuma ei ollut edes niin paha, mutta kun sitä katsoo tallenteelta niin vatsaa kiertää. Joka tapauksessa, touhu päättyi kun haalarimies meni niin pitkälle että otti kalsarinsakin pois, mikä on ihan vitun laitonta jenkeissä.

Drag show'n jälkeen kävimme läpällä selvännäkijän luona joka luki kätösistämme yhtä sun toista hassua. Tässä välissä on hyvä mainita, että emme todellakaan googlannut "selvännäkijä nyc" vaan liike sattui olemaan viereisissä tiloissa drag-baarista. Semmonen mesta tää on, että joka paikassa on kaikkea. Anyway, ennustajan on täytynyt olla todella hyvä lukemaan ihmisiä tai sitten ihan oikea velho, kun jokaisen ennustus tuntui räätälöidyltä ko. henkilölle ja kolahti edes jollakin tapaa. Itsestäni sanottiin, että kaksi kaveriani puhuu paskaa musta selkäni takana (paljastakaa ittenne prkl!) joista toinen tunnustaa koko touhun. Jotain puhuttiin työurasta ja siitä että sielunkumppanini nimi alkaa L-kirjaimella. Oli ihan hauska kokemus.

En koskaan päässyt kotiin. Eilen heräsin Yonkersista, kauempana keskustaa mitä olin ennen käynyt, ja painelin töihin. Iltapäivällä kun tulin kotiin Betsy sanoi puolivitsillä kuvitelleensa että minut on kidnapattu. Pyysi äidin puhelinnumeroa jos joskus teen katoamistempun uudestaan ilmoittamatta. Herttainen nainen.

Ei sen kummempia tällä kertaa.

Seikkailut jatkuu

Viikot alkavat sulautumaan toisiinsa. On hauska huomata miten tällaiseen nine-to-five rytmiin tottuminen kestää ja kuinka sillä on sekä hyvät että huonot puolensa: viikonloput ovat aina vapaita ja elämässä pysyy rutiini, mutta viikolla ei ole aikaa tai energiaa oikein millekään ja jotenkin ajatus itseään toistavista viikoista tuntuu nahkealta. Jostakin tottumattomuudesta varmaan kyse.

Tottumattomuudesta puheenollen, olen nyt flunssassa. Varmaankin siksi, että kroppa vielä sopeutuu ja tsennailee paikallista pöpökantaa. Viime viikonloppuna olin nimittäin eräissä kolmekymppisissä, (samaisen kollegan jonka katolla pelasimme Aliasta ja joimme vinkkua) ja meni tietysti myöhään. En nukkunut kahtena seuraavana yönä paljoa neljää tuntia enempää, joten tauti pääsi yllättämään, oletan.

Niin tosiaan, sain extempore synttärikutsun henkilöltä, jonka olin tavannut ensimmäisen kerran viikkoa aikaisemmin tämän katolla. Ajattelin että lähdetään tsiigaamaan. Ilta alkoi sillä että käytiin porukalla bar crawlilla eli kierrettiin baareja ryhmissä ja suoritettiin samalla erilaisia tehtäviä (meitä oli kai neljä 2-4 hengen ryhmää). Teemana tehtävissä ja pukeutumisessa oli 1920 - 1990 -luku. Ilta huipentui Swing 46 -nimiseen baariin (ja ei, ei sellaiseen baariin). Ensiksi saimme lyhyen oppitunnin Swing-tanssimisesta, ja sitten jazz-bändi tuli esiintymään jonka aikana tanssilattia oli vapaa. Kävin siellä muutaman kerran astelemassa tyttöjen varapaille ja sitten vetäydyin pöytään juomaan kaljaa. Oli nastaa! Ja mm. synttärisankari tanssi ihan älyttömän hyvin. Menoa korosti vielä tämän 50-lukuinen pukeutumisensa. Tunnelma oli ihan kuin leffoissa.

(Illan ohjelmasta tai ihmisistä sen enempää tietämättäni ennakkoajatukseni oli että käymme muutaman baarin läpi jonka jälkeen päädymme kreisijoraamaan johonkin paikalliseen yökerhoon. Jengi hajaantuu, meno väsyy ja lopulta löydät itsesi sammuneena eteiseen puolisyötyä pitsaa halaten. Yllätyin erittäin positiivisesti tästä erityyppisestä juhlimisesta.)

Swingistä elossa selvinneet lähtivät vielä karaoke-baariin, jossa meillä oli oma huone sekä pelit ja vehkeet. Loppuillan esiinnyimme toisillemme ja pidimme hauskaa, kunnes aamuyöllä johonkin aikaan painelimme koteihimme (Täytyy tässä välissä sanoa että jotenkin sitä saa olla ylpeä itsestään kun on vasta tavattujen ihmisten kanssa helvetin isossa vieraassa kaupungissa tuhannen jurrissa löytänyt tiensä baarista toiseen ja vielä aamuyöllä hengissä kotiin). Anyhow, meno oli ihan loistavaa, samoin ihmiset. Meitä oli suomesta, jenkeistä, saksasta, kiinasta, briteistä ja mistähän vielä. Tosi värikästä ja menevää sakkia.

Nyt tosiaan makaan kotona lenssussa. Laitoin juuri töihin viestiä, etten tule huomenna toimistolle. Eilen ostin lääkkeeksi NyQuil -nimistä mömmöä paikallisen suosittelemana. Se on kuin yskänlääkettä ja suuvettä olisi sekoitettu (siltä se ainakin maistuu) ja kyllä muuten nukutti viime yönä kun sitä korkillisen kiskaisin! Sammuin kuin saunalyhyt kahdeksalta illalla. Täällä saa reseptittä yhtä sun toista kemikaalia. Vähän hirvittää mennä ostamaan edes tulehduskipulääkettä kun ei tiedä mitä niissä on ja miten ne vaikuttavat.

Kaupungin suuruutta muuten kuvastaa hyvin myös se, että täällä on ihan kaikkea ihan kaikkialla. Eilen kun lähdin hakemaan lääkettä muistelin missä olin nähnyt lähimmän apteekin. Jossakin parin sadan metrin päässä sellaisen kai näin jollakin kävelylläni. Kadulle päästyäni kuitenkin huomasin että taloa vastapäätäkin on apteekki. Sieltä tullessani kävin viereisessä delissä ostamassa teetä, ja sitten sitä seuraavassa kiinalaisessa pikaruokalassa ostamassa illalle purtavaa. Jos olisin halunnut kenkäkauppaan tai parturiin, ne löytyisivät seuraavista liiketiloista. Pankkejakin on varmaan kolme sadan metrin säteellä. Tässä vieressä on myös "garden cemetary" eli puutarhahautausmaa tai mikä lie, sika nätti hautuumaa ja sen kirkko. Ei tosiaan tarvitse kävellä kuin muutama sata metri niin aina on jotain mitä nähdä, tehdä tai kokea tai missä asioida.

Sitten fotoja. Kuva- ja videomateriaalia on paljon enemmänkin ja parempaakin, mutten viitsi lupaa kysymättä julkaista ihmisistä kuvia joista heidät tunnistaa, - enkä jaksa kysellä lupia.

Okei, tässä näkyy tunnistettava naama mutta ei kerrota kellekään. Tää oli siis yksi baarikierroksemme kapakoista. Beauty tai joku semmonen. Koska kuka nyt ei haluaisi vetää shotteja samalla kun ottaa manikyyrin tai hoitaa hiuksiaan?

Swing 46.

Öinen New York, kuvattu Uberin kyydistä matkalla jonnekin.

Tässä hautuumaa. Kuva ei tee sille oikeutta. Täytyy mennä joku päivä sisään zoomailemaan.

Tämmönen pähee kirkko vaan hengaillee tossa kadun kulmassa parin sadan metrin päässä kotoa.  Enkä edes tajunnut tollasen olevan lähellä ennen kuin yksi päivä päätin lähteä tallaamaan siihen suuntaan.

Metroasemilla on milloin mitäkin esiintyjiä. Tässä ankka joka soittaa rumpuja.

Vettä sataa ja kaikkia vituttaa. Kerran tulin metroasemasta ulos jollakin satunnaisella pysäkillä ja kas! Tommonen kapeampi kämppä. Flatiron Building siis kyseessä.

Ensimmäinen työviikko takana

Ensimmäinen viikko konsulaatilla alkoi mukavasti maanantain ollessa paikallinen pyhä, eli vapaapäivä ja perjantain mennessä virkistäytymispäivän merkeissä. Alkuun töissä oli niin paljon opittavaa että informaatiotulva sai pään hieman pyörälle ja tuntui ettei koskaan tule oppimaan työn sisältämiä tehtäviä kunnolla. Tilanne on nyt tasaantunut, ja luulen, että selviydyn näistä viidestä kuukaudesta ihan mallikkaasti.

Muut työntekijät ovat todella mukavia ja avuliaita. Jeesiä saa kun kysyy, välillä kysymättäkin. Nämä ekat viikot teen töitä "valvotusti", mikä on ihan hyvä, etten mene minulle tyypillisesti sooloilemaan mitään hommien kanssa.

Perjantainen virkistäytymispäivä osui erittäin hyvään ajankohtaan, päästessäni heti kättelyssä tutustumaan kollegoihin rennommissa merkeissä. Keilaaminen, bisse, pingis ja jengan pelaaminen olivat loistavia tutustumisaktiviteetteja. Vaikka tohina alkoi jo klo. 11 aamupäivällä, löysin itseni vielä 12 tuntia myöhemmin pienen porukan kanssa erään kollegan katolta juomassa viiniä ja pelaamassa Aliasta.

Nyt viikonloppuna olen ottanut iisisti kotona, käynyt kävelemässä lähiseuduilla ja ostoksilla. Uusi data, uudet ihmiset ja uusi maailma ovat olleet sen verran verottavia, että pieni lepo tuntuu höpöltä.

 Frames Bowling Lounge. Ei ihan niin kuin Lahden hohtokeilaus, mutta melkein.

 Bisseä.

 Olen ennenkin kävellyt baarista jatkoille mutta en ihan tällaisissa maisemissa. Oli pakko pysähtyä ottamaan kuva.

 Eilisellä kävelyllä lähdin Riverside Driveä pohjoiseen. Betsy sanoi että siellä, Hudson-joen rannalla, olisi joku kaveri joka kasailee kiviä päivät pitkät ja että niistä on tullut nähtävyys.

 Tämä sälli oli siis vaan alkanut kasailla näitä kiviä ihan omatoimisesti. Jätkästä tullut paikallinen legenda.

 Poliittinen teesi jonka kivenkasaaja kirjoitti kun joku mulkku oli tarpeeksi monta kertaa kaatanut hänen tekeleensä. Jokseenkin raffia kutsua vandalismia terrorismiksi, vaikka ymmärrän että varmasti vituttaa.

 Näitä siis oli väsätty rannalle varmaan 80m pitkin rantaviivaa. Ei yhtään hassumpaa.

 Kuvia loppukävelyltä.

Ensimmäinen työpäivä

Eka työpäivä takana. Työmatkasta sen verran, että se on todellakin sitä rehtiä ja rehellistä "commuter" trafficiä; metrovaunuissa ollaan kuin sillit suolassa metroasemilla on väkeä niin helvetisti, että siellä pätee viidakon laki - heikoimmat jäävät jalkoihin. No ei ihan, mutta aika päämäärätietoisesti saa kulkea, että eteenpäin pääsee. Liukuportaissa jengi osaa kuitenkin olla järjestelmällisesti. Oikealla seistään, ja vasemmalla kävellään, ihan niin kuin äiti opetti.

Matkaamisen tuskaa ei helpota sekään, että NYCissä on huomattavasti lämpimämpi kuin Suomessa. Tänään elohopea nousi 33 celsiusasteen lukemiin, ja metroasemien tunneleiden ilma se vasta olikin kuin tropiikissa. Kiva huidella pikkutakki päällä menemään, kainalot soijassa jo ennen kuin töihin on päässyt. Takaisin tullessa vaunumme ovet menivät vielä paskaksi, ja koko juna tyhjennettiin väliasemalle odottamaan seuraavaa. Voi pojat.

Anyway, konsulaatissa tapasin liudan mukavia kollegoita, joiden kanssa käytiin läpi käytännön asioita ja pääsin ottamaan tatsia tulevaan työnkuvaanikin. Mutta ketä kiinnostaa, kattokaa näitä näkymiä meidän konttorista!

Siitä sisääntuloaulan ikkunasta fotoa

Siellä näkyy Empire State Building

Tässä kelpaa istua vinoilemassa asiakkaille.

Hieno kylä

Tänään kävin tiedustelemassa reittini töihin valmiiksi tiistaita varten. Täytyy sanoa, että New Yorkissa liikkuminen on todella helppoa. Metroasemia on joka nurkalla ja niitä kulkee harva se minuutti. Lisäksi navigoiminen on pala kakkua kun kaupunki on ristikon muotoinen; pohjois-etelä suunnassa kulkevat kadut ovat Avenueita ja itä-länsi sunnassa Streettejä. Jos siis olen itse 3rd Avenuen ja 39 Streetin kulmalla, ja haluan, sanotaan, 2nd Avenuen ja 42 Streetille sijaitsevaan kauppaan, tiedän tasan tarkkaan mihin minun kuuluu lähteä kävelemään (eli yksi kortteli itään ja kolme pohjoiseen). Tulenjohto AUKistakin ollut jotakin hyötyä.

Suomessa kaikilla kaduilla on oikeat nimet. On Aleksanterinkatua, Liisankatua, Braatwurstinraittia, Vuorikatua ja Karjalankatua. Ei tällainen uuno muista ulkoa yhtäkään katua nimeltä, saatikka missä se sijaitsee. Hyvä jos kotiosoitteeni muistan. Siksipä tällainen looginen koordinaatteihin perustuva numerojärjestelmä sopii meikäläiselle paljon paremmin.

Keskustassa kävin tiettävästi ensimmäistä kertaa elämässäni Star Bucksissa ja join aivan helvetin pahan makuisen juoman. Se oli käytännössä kylmää mustaa kahvia, jossa oli jäitä seassa. Kävin samalla tsiigaamasssa legendaarista Times Squarea, joka oli ylisuuri tori täynnä ständejä jotka möivät kaikkea rihkamasta ruokaan (eli perus torisettiä). Maistoin ylihinnoiteltua pitakebabin paikallista vastinetta joka oli tehty maissileipään. Oli aika sontaa, mutta nälkä lähti.

Muuten tää on aivan pirun magee kylä. Ihmisiä on niin paljon, että vaikka periaatteessa voisi ahdistaa kaikki se hälinä, niin oikeastaan se on aika rauhoittavaa että ihmismassan keskellä olet täysin huomaamaton, toisin kuin esimerkiksi Helsingissä, jossa on paljon porukkaa mutta ei niin paljoa, etteikö sinuun kiinnitettäisi huomiota. Saat siis aivan rauhassa näyttää turistilta, kaivella esille karttaa, kysellä tyhmiä, rapsuttaa persettäsi, mitä vaan. Eniten ahdistaa melkeinpä se, että nähtävää ja tehtävää olisi ihan pirusti ja tuntuu että aikaa liian vähän. Lisäksi olisi kiva palloilla kaupungissa seurassa, eikä yksin. No, eiköhän täältä löytyy uusia tuttavuuksia ajan kanssa.

Katukuvassa oli hauskaa myös katutaiteilijat. Suurimmasta osasta esitystä reflektoi jollakin hienolla tavalla amerikkalaisten asennetta yleensä; ei tarvitse olla hyvä, niin kauan kuin meininki on kohdillaan. Jäin katselemaan kahta miestä jotka pitivät kovaa meteliä ja soittivat musiikkia kansallisen kirjaston edessä. Odotin jotakin hienoa spektaakkelia, mutta äijät vain tekivät jotakin outoja halauksia, käsimerkkejä ja kömpelöitä tanssiliikkeitä keskenään. Silti tuo fiilistely näytti vetävän yleisöä ympärille ja mukaan meininkiin. Näin tietysti ihan oikeasti hienojakin esityksiä ohimennen, mutta suurin osa oli vain asenteella vetämistä. Oli mm. muuan ylipainoinen Hämähäkkimies, kotiaskarteiseen asuun sonnustautunut Ihmenainen ja liuta muita supersankareita.

Kaiken kaikkiaan, viihdyn täällä pirun hyvin. Monilla kaduilla haisee kusi ja kannabis. Mestassa on kuhinaa, ihmiset katsovat silmiin ja hymyilevät, naapurit tuntevat toisensa jne. Voin tietysti kuvitella, että yhtään introvertimpi ihminen varmaan ahdistuisi kaikesta menosta, melskeestä ja ylimääräisestä sosialisoinnista (ja itse asiassa vetäytyvää ja omissa oloissaan olevaa tyyppiä katsottaisiin varmaan hieman kieroon), mutta itsestäni se tuntuu, yllättävää kyllä, oikein passelilta.

Meikän tuleva duunipaikka.

Tuolla jossakin 35. kerroksessa painan sitten hommia.

Times Square

Todistusaineistoa että olin paikalla.

U.S. Armed Forces Recruitment Station. Siellä oli kiva setä, joka sanoi että pääsen näkemään maailmaa kun vaan kanniskelen rynkkyä ympäriinsä ja teen mitä käsketään. Ja siitä maksetaan vielä enemmän kun Suomen intin päivärahoissa! Kuulemma ensi kuussa sitten mennään alkajaisiksi johonkin Afghanistan -nimiseen paikkaan poikaporukalla :) Saan reissun vieläpä hyväksi luettua harjoitteluna. Innolla odotan!