Hieno kylä

Tänään kävin tiedustelemassa reittini töihin valmiiksi tiistaita varten. Täytyy sanoa, että New Yorkissa liikkuminen on todella helppoa. Metroasemia on joka nurkalla ja niitä kulkee harva se minuutti. Lisäksi navigoiminen on pala kakkua kun kaupunki on ristikon muotoinen; pohjois-etelä suunnassa kulkevat kadut ovat Avenueita ja itä-länsi sunnassa Streettejä. Jos siis olen itse 3rd Avenuen ja 39 Streetin kulmalla, ja haluan, sanotaan, 2nd Avenuen ja 42 Streetille sijaitsevaan kauppaan, tiedän tasan tarkkaan mihin minun kuuluu lähteä kävelemään (eli yksi kortteli itään ja kolme pohjoiseen). Tulenjohto AUKistakin ollut jotakin hyötyä.

Suomessa kaikilla kaduilla on oikeat nimet. On Aleksanterinkatua, Liisankatua, Braatwurstinraittia, Vuorikatua ja Karjalankatua. Ei tällainen uuno muista ulkoa yhtäkään katua nimeltä, saatikka missä se sijaitsee. Hyvä jos kotiosoitteeni muistan. Siksipä tällainen looginen koordinaatteihin perustuva numerojärjestelmä sopii meikäläiselle paljon paremmin.

Keskustassa kävin tiettävästi ensimmäistä kertaa elämässäni Star Bucksissa ja join aivan helvetin pahan makuisen juoman. Se oli käytännössä kylmää mustaa kahvia, jossa oli jäitä seassa. Kävin samalla tsiigaamasssa legendaarista Times Squarea, joka oli ylisuuri tori täynnä ständejä jotka möivät kaikkea rihkamasta ruokaan (eli perus torisettiä). Maistoin ylihinnoiteltua pitakebabin paikallista vastinetta joka oli tehty maissileipään. Oli aika sontaa, mutta nälkä lähti.

Muuten tää on aivan pirun magee kylä. Ihmisiä on niin paljon, että vaikka periaatteessa voisi ahdistaa kaikki se hälinä, niin oikeastaan se on aika rauhoittavaa että ihmismassan keskellä olet täysin huomaamaton, toisin kuin esimerkiksi Helsingissä, jossa on paljon porukkaa mutta ei niin paljoa, etteikö sinuun kiinnitettäisi huomiota. Saat siis aivan rauhassa näyttää turistilta, kaivella esille karttaa, kysellä tyhmiä, rapsuttaa persettäsi, mitä vaan. Eniten ahdistaa melkeinpä se, että nähtävää ja tehtävää olisi ihan pirusti ja tuntuu että aikaa liian vähän. Lisäksi olisi kiva palloilla kaupungissa seurassa, eikä yksin. No, eiköhän täältä löytyy uusia tuttavuuksia ajan kanssa.

Katukuvassa oli hauskaa myös katutaiteilijat. Suurimmasta osasta esitystä reflektoi jollakin hienolla tavalla amerikkalaisten asennetta yleensä; ei tarvitse olla hyvä, niin kauan kuin meininki on kohdillaan. Jäin katselemaan kahta miestä jotka pitivät kovaa meteliä ja soittivat musiikkia kansallisen kirjaston edessä. Odotin jotakin hienoa spektaakkelia, mutta äijät vain tekivät jotakin outoja halauksia, käsimerkkejä ja kömpelöitä tanssiliikkeitä keskenään. Silti tuo fiilistely näytti vetävän yleisöä ympärille ja mukaan meininkiin. Näin tietysti ihan oikeasti hienojakin esityksiä ohimennen, mutta suurin osa oli vain asenteella vetämistä. Oli mm. muuan ylipainoinen Hämähäkkimies, kotiaskarteiseen asuun sonnustautunut Ihmenainen ja liuta muita supersankareita.

Kaiken kaikkiaan, viihdyn täällä pirun hyvin. Monilla kaduilla haisee kusi ja kannabis. Mestassa on kuhinaa, ihmiset katsovat silmiin ja hymyilevät, naapurit tuntevat toisensa jne. Voin tietysti kuvitella, että yhtään introvertimpi ihminen varmaan ahdistuisi kaikesta menosta, melskeestä ja ylimääräisestä sosialisoinnista (ja itse asiassa vetäytyvää ja omissa oloissaan olevaa tyyppiä katsottaisiin varmaan hieman kieroon), mutta itsestäni se tuntuu, yllättävää kyllä, oikein passelilta.

Meikän tuleva duunipaikka.

Tuolla jossakin 35. kerroksessa painan sitten hommia.

Times Square

Todistusaineistoa että olin paikalla.

U.S. Armed Forces Recruitment Station. Siellä oli kiva setä, joka sanoi että pääsen näkemään maailmaa kun vaan kanniskelen rynkkyä ympäriinsä ja teen mitä käsketään. Ja siitä maksetaan vielä enemmän kun Suomen intin päivärahoissa! Kuulemma ensi kuussa sitten mennään alkajaisiksi johonkin Afghanistan -nimiseen paikkaan poikaporukalla :) Saan reissun vieläpä hyväksi luettua harjoitteluna. Innolla odotan!